Tisbeläinen Elia, eräs Gileadiin asettuneita siirtolaisia, sanoi Ahabille: "Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muuten kuin minun sanani kautta."
Hän nousi ja meni Sarpatiin. Kun hän tuli kaupungin portille, katso, siellä oli leskivaimo keräämässä puita. Hän huusi tälle ja sanoi: "Tuo minulle vähän vettä astiassa juodakseni."
Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra, Jumalasi, elää, minulla ei ole leipäkakkuakaan, vaan ainoastaan kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän öljyä astiassa. Katso, kerättyäni pari puuta menen leipomaan itselleni ja pojalleni syödäksemme ja sitten kuollaksemme."
Elia sanoi hänelle: "Älä pelkää, mene ja tee, kuten olet sanonut. Mutta leivo minulle ensin pieni leipäkakku ja tuo se minulle. Leivo sitten itsellesi ja pojallesi.
Sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jauhot eivät lopu ruukusta, eikä öljyä puutu astiasta siihen päivään asti, jona Herra antaa sateen maan päälle."
Nainen sanoi Elialle: "Mitä minulla on tekemistä kanssasi, Jumalan mies? Olet tullut luokseni saattamaan pahat tekoni muistoon ja tuottamaan kuoleman pojalleni."
Mutta hän sanoi hänelle: "Anna poikasi minulle." Hän otti tämän hänen sylistään ja vei hänet ullakkohuoneeseen, jossa hän asui, ja pani hänet vuoteelleen.
Sitten hän huusi Herraa ja sanoi: "Herra, Jumalani, oletko tehnyt niin pahoin tätä leskeä kohtaan, jonka vieraana olen, että olet surmannut hänen poikansa?"