Salomosta tuli faraon, Egyptin kuninkaan, vävy, kun hän otti faraon tyttären vaimokseen ja toi hänet Daavidin kaupunkiin siksi aikaa, että sai valmiiksi oman palatsinsa, Herran temppelin ja Jerusalemin ympärysmuurin.
Salomo vastasi: ”Sinä olet osoittanut suurta armollisuutta palvelijallesi, isälleni Daavidille, koska hän vaelsi sinun edessäsi uskollisesti, oikeamielisesti ja vilpittömin sydämin sinua kohtaan. Sinä olet säilyttänyt suuren armosi häntä kohtaan ja antanut hänelle pojan, joka istuu hänen valtaistuimellaan, niin kuin tänä päivänä on.
Oi, Herra, minun Jumalani, sinä olet tehnyt palvelijasi kuninkaaksi isäni Daavidin sijaan. Mutta minä olen kuin pieni poika, en osaa lähteä enkä tulla.
Anna siksi palvelijallesi kuuliainen sydän, jotta voisin jakaa oikeutta kansallesi ja erottaa hyvän pahasta, sillä kuka voi muuten jakaa oikeutta tälle suurelle kansallesi?”
Jumala sanoi hänelle: ”Koska sinä pyysit tätä etkä anonut itsellesi pitkää ikää, et rikkautta etkä vihamiestesi henkeä, vaan anoit itsellesi ymmärrystä tuomitaksesi oikein,
minä teen sanojesi mukaan. Minä annan sinulle viisaan ja ymmärtäväisen sydämen, niin ettei sinun vertaistasi ole ollut ennen sinua eikä tule sinun jälkeesi.
Siihen Salomo heräsi; hän oli nähnyt unta. Kun Salomo palasi Jerusalemiin, hän astui Herran liitonarkun eteen ja uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja ja järjesti pidot kaikille palvelijoilleen.
Kolmantena päivänä sen jälkeen, kun olin synnyttänyt, myös tämä nainen synnytti. Me olimme yhdessä, eikä talossa ollut ketään vierasta meidän kanssamme, ainoastaan me kaksi.
Sitten hän nousi keskellä yötä, nosti minun poikani viereltäni palvelijattaresi nukkuessa ja otti sen syliinsä, mutta kuolleen poikansa hän asetti minun syliini.
Kun minä aamulla nousin imettämään poikaani, se olikin kuollut. Katsoessani sitä aamun valjettua tarkasti huomasin, ettei se ollutkaan se poika, jonka minä olin synnyttänyt.”
Toinen nainen sanoi: ”Ei, elossa oleva on minun poikani, ja kuollut on sinun.” Toinen vastasi: ”Ei! Kuollut on sinun poikasi, ja elossa oleva on minun.” Näin he väittelivät kuninkaan edessä.
Silloin kuningas sanoi: ”Toinen sanoo: ’Tämä elossa oleva on minun poikani, ja kuollut on sinun poikasi.’ Toinen taas sanoo: ’Ei, vaan kuollut on sinun poikasi, ja elävä on minun poikani.’”
Silloin se nainen, jonka oma elossa oleva poika oli, sanoi kuninkaalle: ”Oi herrani, antakaa hänelle elossa oleva lapsi. Älkää vain surmatko sitä!” sillä hän tunsi palavaa äidinrakkautta omaa poikaansa kohtaan. Mutta toinen sanoi: ”Ei minulle eikä sinulle. Halkaiskaa!”
Koko Israel kuuli tuomiosta, jonka kuningas oli langettanut. Ja kaikki pelkäsivät ja kunnioittivat kuningasta, sillä he näkivät, että hänen sisimmässään oli Jumalan antama viisaus jakaa oikeutta.