Sitten Daavid sanoi: ”Jumalan liitonarkkua eivät saa kantaa muut kuin leeviläiset, sillä heidät Herra on valinnut kantamaan Herran liitonarkkua ja palvelemaan häntä ikuisesti.”
ja sanoi heille: ”Te olette leeviläisten perhekuntien päämiehet. Pyhittäytykää, te ja teidän veljenne, ja tuokaa Herran, Israelin Jumalan, liitonarkku siihen paikkaan, jonka minä olen sitä varten valmistanut.
Silloin leeviläiset asettivat tähän tehtävään veljiensä keskuudesta Heemanin, Jooelin pojan, Aasafin, Berekjan pojan, ja Merarin jälkeläisistä Eetanin, Kuusajan pojan.
Heidän kanssaan arvossa seuraavina olivat heidän veljensä Sakarja, Ben, Jaasiel, Semiramot, Jehiel, Unni, Eliab, Benaja, Maaseja, Mattitja, Elifelehu, Mikneja, Oobed-Edom ja Jeiel, jotka olivat portinvartijoita.
Papit, Sebanja, Joosafat, Netanel, Amasai, Sakarja, Benaja ja Elieser, puhalsivat pasuunoihin Jumalan liitonarkun edellä. Myös Oobed-Edom ja Jehia olivat arkun vartijoina.
Daavid oli pukeutunut hienosta pellavakankaasta tehtyyn viittaan. Samoin olivat pukeutuneet kaikki leeviläiset, jotka kantoivat liitonarkkua, ja laulajat sekä Kenanja, joka johti kantamista. Daavidilla oli yllään myös pellavainen kasukka.
Näin koko Israel toi Herran liitonarkun ylös Jerusalemiin. Sofar-torviin puhallettiin, ja riemuhuudot raikuivat pasuunoiden, symbaalien, harppujen ja lyyrojen soidessa.
Kun Herran liitonarkku oli tulossa Daavidin kaupunkiin, Saulin tytär Miikal katseli ikkunasta. Nähdessään kuningas Daavidin hyppivän ja karkeloivan hän halveksi tätä sydämessään.